Toiminta Pohjois-Intiassa: Palpung Sherab Ling

Tiibet oli kuuluisa valtavista luostareistaan, joissa asui tuhansia munkkeja ja nunnia. Sen sijaan, että rakentaisi vanhan järjestelmän kaltaista, Tai Situpa on rakentanut Intiaan uudenaikaisen luostarin heille, jotka tahtovat traditionaalista buddhalaista luostariopetusta. Hänen tarkoituksenaan on ollut luoda paikka, jossa vajrayanaa voidaan opettaa puhtaassa muodossa. Hän myös huomasi, miten buddhalaisuus oli alkanut kiinnostaa yhä useampia ihmisiä eri puolilla maailmaa, ja hän tahtoi tarjota ihmisille paikan, jossa sitä voisi opiskella perinteikkäässä ympäristössä.

Saatuaan opintonsa päätökseen Rumtekin luostarissa Sikkimissä, Tai Situpa perusti Sherablingin luostarin Himachal Pradeshin osavaltioon Koillis-Intiaan. 1970-luvulla lahjoitetulle 12 hehtaarin tontille on noussut yksi kagyu-perinteen suurimmista oppituoleista. Alussa munkkeja oli 16, nyt sen suojissa on yli 400 munkkia ja nunnaa. Projektissa on neljä osa-aluetta: hengellinen, opillinen, terveyden hoitoon ja kulttuuriin liittyvä.

Hengellinen aspekti sisältää Buddha Shakyamunin opetusten siirtämisen sukupolvelta toiselle muuttumattomina, sellaisina kuin Tai Situ Rinpochen ainutlaatuinen perinne niitä on välittänyt.

Luostarin lisäksi Sherablingissä on luostarikoulu eli shedra, retriittikeskukset nunnille ja munkeille, kahdeksannen Tai Situpan pyhäinjäännöksiä sisältävä temppeli ja monen monia stupia (siunauksen ja inspiraation lähteitä). Luostariyhteisö kasvaa kun koulu, painotalo, kirjasto, museo ja suuri stupa valmistuvat.

"Intiassa asuvana tiibetiläisenä ja myös jälleensyntyneenä lamana, joka on sitoutunut uskontoon, minulla on velvollisuus säilyttää ja levittää Buddhan pyhiä opetuksia. Samalla, koska olen matkustellut paljon ja tavannut monia ihmisiä eri kulttuureista ja uskonnoista, tunnen, että meidän on äärettömän tärkeää säilyttää oma ikivanha elävä perinteemme, sen harjoitukset, kuvaustavat ja tieteenhaarat, se tiibetiläisen perinnön henki, joka kuuluu ihmiskunnan viisauteen tällä hetkellä. Sherabling on omistettu tälle päämäärälle." ~ Kahdestoista Chamgon Tai Situpa ~

Palpung Sherablingin luostari

Tai Situpa suunnitteli Sherablingin luostarin vanhaa fengshui-menetelmää käyttäen. Pyhäkköhallin edessä on suuri piha-aukio, jota munkkien asuintilat ympäröivät. Pihalla järjestetään lama-tansseja kaksi kertaa vuodessa: suojelijajumaluuden tanssit tiibetiläisen uudenvuoden aikaan talvella ja Guru Rinpoche -tanssit alkusyksystä.

Kullattu temppelin katto kruunaa pyhäkköhuoneita. Ensimmäisessä kerroksessa on pääsali, jossa on yli kymmenen metriä korkea Buddha Maitreyan patsas.

Toisessa kerroksessa on 10 000 pientä Buddhan patsasta, 108-osainen Kangyur-tekstikokoelma, joka sisältää kaikki Buddha Shakyamunin opetukset sekä 225-osainen Tengyur, jossa on suurten intialaisten mestareiden kommentaareja Buddhan opetuksiin. Yhdellä alttarilla ovat Guru Rinpochen kahdeksan aspektia sekä mahamudra-perinteen mestarit. Tai Situpa suorittaa vajrakruunuseremonian täällä. Viisi muuta alttarihuonetta on omistettu kagyu-linjan erilaisten suojelijajumaluuksien harjoituksille

Ylimmässä kerroksessa on seinämaalauksia vajrayanabuddhalaisuuden kahdeksasta harjoituslinjasta ja karma kagyu -perinteen mestareista. Marpan neljäntoista tantran kolmiulotteiset mandalat ja kalachakra-mandala sijoitetaan samaan kerrokseen. Ne ovat Sherablingin luostarin pääharjoituksia. Siellä on myös kuvat 84 mahasiddhasta. Gyalwa Karmapan asuintilat samoin kuin muiden korkeitten lamojen huoneet sijaitsevat täällä.

Lung rig jampal ling - luostarikoulu

Koulutuksen suunnitellaan ulottuvan tulevaisuudessa nuorten noviisien uskonnollisesta opetuksesta korkeatasoiseen kirjoitusten sisäisen ja ulkoisen merkityksen tutkiskeluun, mietiskelyharjoitukseen, seremonioiden opetteluun, liturgisten tekstien ja rituaalisoittimien hallintaan, hiekkamandaloiden rakentamiseen, astrologian opintoihin ja pyhiin lamatansseihin.

Sherablingissä on luostarikoulu eli shedra, jossa munkit sitoutuvat 9-vuotiseen opinto-ohjelmaan. He opiskelevat korkeatasoisia buddhalaisia kirjoituksia, opettelevat tekstejä ulkoa, väittelevät ja pohdiskelevat oppimaansa. Opinnot päätettyään he saavat khenpon arvonimen.

Jangchub samten ling – nunnien retriitti

Nunnien kolmen vuoden retriitti rakennettiin vuonna 1984. Se oli ensimmäinen kerta, kun nunnille tuli mahdolliseksi suorittaa kolmen vuoden retriitti Intiassa. Keskuksessa on huoneet 15 nunnalle, tilat vieraileville opettajille, pyhäkköhuone ja joogahuone.

Tingzin gephel ling – munkkien retriitti

Munkkien kolmen vuoden retriitti rakennettiin vuonna 1988. Siinä on huoneet 25 munkille, tilat vieraileville opettajille sekä pyhäkkösali. Tähän mennessä retriittejä on ollut neljä. Edesmennyt kunnianarvoisa Saljay Rinpoche oli vastuussa ensimmäisestä retriitistä ja kunnianarvoisa Yongey Mingyur Dorje Rinpoche seuraavista.

Kahdeksannen Tai Situpan pyhäinjäännös-stupa

Lähen kuusi metriä korkea stupa on tehty kullatusta kuparista ja täytetty puolijalokivillä. Siihen on sijoitettu kahdeksannen tai Situpan Cökyi Jungnen ja muiden valaistuneiden mestareiden pyhäinjäännöksiä. Sen ympärillä on Maitreyan, Guru Rinpochen ja Tai Situ-linjan aikaisempien ruumiillistumien patsaat.

Muut stupat

Kahdeksan kymmenmetristä stupaa ja yli sata pienempää koristavat Sherablingiin johtavaa tietä. Ne kuvastavat Buddha Shakyamunin elämän kahdeksaa aspektia ja ne on omistettu rauhalle Intiassa, Tiibetissä ja kaikkialla maailmassa.

Drapai lobdra – munkkien koulu

Munkit otetaan kouluun alakouluiässä ja he saavat peruskoulutuksen tiibetin kielellä. Lisäksi opetellaan englannin ja hindin perusteita sekä taideaineita. Palpungin luostarissa munkit saavat täydellisen luostarikoulutuksen ja perinteensiirron. Heitä valmistetaan kolmen vuoden retriittiä varten ja he oppivat neljätoista tantraa, jotka Marpa toi Tiibetiin Intiasta, sekä kalachakra tantran.

Bodhi amoga – terveyskeskus

Luostarissa käytetään sekä tiibetiläisiä luonnonlääkkeitä että länsimaisia lääkkeitä. Ajoittain luostarin asukkaat ja paikallinen väestö saavat tarpeellisia rokotuksia ja heille jaetaan terveydenhoidon perustietoutta.

Ympäristönhoito

Sherabling sijaitsee mäntymetsien suojassa Kangran laaksossa. Luonnon rauhassa kuuluu vain lintujen ääniä. Maa viettää etelään ja rakennukset on suunniteltu luonnon penkereille ja metsäaukioille. Kun rakennustyöt on saatu valmiiksi, luostari ympärille perustetaan kasvipuutarha.

Sherablingiin vie vain yksi autolla ajettava tie; sen sijaan metsissä on paljon kävelypolkuja. Ekologinen tasapaino on yhteisön kannalta keskeistä. Suunnitelmiin kuuluu nykyaikaisten ympäristöä säästävien ratkaisujen etsiminenen energiankulutuksessa ja jätteiden käsittelyssä.

Palpung International Institute of Buddhist Studies – tulevaisuuden haaste

Tämä kansainvälinen opinahjo ja mietiskelykeskus on suunniteltu rakennettavaksi entisajan tiibetiläisen retriittikeskuksen mallia soveltaen.

Retriittikeskus tarjoaa majoitusta niin pitkäaikaisille kuin lyhytaikaisillekin retriiteille ja pyhäkköä käytetään ryhmäopetukseen ja mietiskelyyn.

Keskuksessa on henkilökunta, joka huolehtii mm. aterioista. Myös erikoisruokavaliot otetaan huomioon.

Keskukseen tulee asunto retriitin opettajaa varten ja huoneita vieraileville opettajille, jotka ohjaavat retriittiläisten mietiskelyharjoituksia yksilöllisesellä tasolla ja antavat myös ryhmäopetusta ja initiaatioita. Rakennuksen budjetti on runsaat miljoona euroa, joka on tarkoitus kattaa lahjoitusvaroin.

Hyvä lukija,

Palpung Thubten Chökhor Ling oli erittäin maineikas koulutus- ja harjoituspaikka kagyu-perinteessä aina niistä ajoista asti, kun kahdeksas Tai Situpa Chökyi Jungne perusti luostarin. Sadat kagyu-perinteeseen kuuluvat oppineet ja mietiskelijät tulivat sieltä.



Koska tiibetiläiset elävät pakolaisina Intiassa ja muissa maissa, Palpung Sherabling rakennettiin Tai Situ-linjan ja Palpungin seurakunnan luostariksi ja se on monen suuren rinpochen koti.



Suunnitelma Palpungin instituutin rakentamiseksi on hyvin tärkeä projekti ja osa Palpung Sherablingin luostarin mandalaa Himacal Pradeshissa Intiassa. Tämä instituutti tulee pääasiassa tarjoamaan tiloja opiskelijoille, jotka saapuvat kuuntelemaan perinteen mestareiden dharmaopetuksia.



Tällä hetkellä meillä ei ole tarpeeksi majoitustiloja heille, jotka tulevat Sherablingiin harjoittamaan tai opiskelemaan dharmaa. Tavoitteena on rakentaa 125 huonetta, joissa on kylpyhuoneet ja miellyttävä, rentouttava näköala ympäristöön, sekä myös keittiö, ruokasali ja toimistotilat.



Rakennamme myös keskuspyhäkön, johon mahtuu 300 – 400 opiskelijaa, ja kaikki vuosittaiset dharmakurssit keskitetään tänne, viiden vuoden mahamudra-kurssit mukaan lukien.



Olen asettanut kunnianarvoisan Thutop Rinpochen vastuuseen tästä jalosta projektista, ja olen myös kiitollinen kaikille, jotka voivat tukea tätä tärkeää ja kiireellistä suunnitelmaa jollakin tavoin.

vilpittömin rukouksin

kahdestoista Khentin Tai Situpa

Retriittimajat

Sherablingin metsissä on viisi retriittimajaa, joita luostarin asukkaat ja vierailijat käyttävät lyhytaikaisiin retriitteihin. Niissä ei ole sähköä eikä juoksevaa vettä. Tarkoituksena on kunnostaa majat ja rakentaa viisi uutta taloa, joissa on perusmukavuudet. Näitä mökkejä voi vuokrata kuka tahansa, niin munkit, nunnat kuin maallikotkin ottamalla yhteyttä Sherablingiin.

TAI SITUPAN HENKILÖKOHTAINEN TAPAAMINEN JA YHTEYSTIEDOT

Tai Situpan vastaanotto on päivittäin klo 13 – 15 torstaita lukuunottamatta. Tapaamisen voi järjestää toimiston kautta.

Sherab Ling,

P.O. Upper Bhattu, District Kangra,

Himalachal Pradesh,

176-125, India

office@sherabling.org

http://www.sherabling.org

MAJOITUS

Osassa huoneista on kylpyhuoneet, osa on vaatimattomampia. Huonevaraus on hyvä tehdä etukäteen.

MITEN SHERABLINGIIN PÄÄSEE

Lähin kaupunki on Baijnath, joka on kahdeksan kilometrin päässä Sherablingistä. Baijnathista saa helposti taksin.

Vanhan Delhin tiibetiläiskaupunginosasta Majnu-ka-tillahista voi matkustaa yöbussilla Dharamsalaan. Sieltä jatkaa toinen bussi Bajnathiin.

Yöjuna menee Vanhan Delhin rautatieasemalta Pathankotiin. Sieltä pääsee bussilla Bajnathiin. Taksimatka Pathankotista suoraan Sherablingiin kestää noin viisi tuntia.

Uuden Delhin kotimaan lentojen terminaalista lähtee lento Kangraan Gaggalin lentokentälle maanantaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin. Taksimatka sieltä Sherablingiin kestää 2 - 3 tuntia.

(Tiedot ovat vain suuntaa antavia ja ne kannattaa tarkistaa paikallisilta kuljetusyhtiöiltä.)

© 2006 Tenam-Lama

Palpungin luostari Tiibetissä

Paluu